Peppuseksikielto

Perussuomalaisten kesäkokous toi julki uudet soinismit. Aiemmin olen pitänyt Soinin puheiden kirjoittajaa hyvänä sananikkarina, joka on keksinyt oikeat termit omalle kohdeyleisölleen. Omenat, lippalakit ja meloonit ovat olleet osuvia omassa ajassaan. Mutta ”Persu ei myy persettään” – soinismi meni lippalakin korkeudelta navan alle ja vauhdilla. Onkohan puheiden kirjoittaja vaihtunut tässä vähän ajan sisällä?

Puheen julkinen huomio on ollut huonoissa sanavalinnoissa, mutta itse kiinnitin huomiota Soinin nostoihin periaatteissa ja linjoissa. Esimerkiksi Soinin mukaan perussuomalaisilla on ”selkeä linja homoliitoissa ja ydinvoimassa”. On ollut jo yleisesti tiedossa, että Soinin joukoissa sukupuolineutraalin avioliittolain kohdalla ei edustajien suvaita äänestää oman mielipiteensä ja moraalin mukaisesti. Porukka on saatu linjakkaasti ruotuun sitten eduskuntavaalien 2011, jolloin vielä edustajista yllättävän iso osa kannatti aloitetta [1].

Mutta en tiennytkään, että puolueella on joku linja ydinvoimassa. Piti Googlettaa, mikä se yleensä on – puolesta vai vastaan. Vielä 2010 perussuomalaiset äänestivät ydinvoimalupia vastaan ja olivat kirjanneet asian vaalikautensa ohjelmaan [2]. Vuoden 2011 vaalikonevastauksien mukaan perussuomalaisten edustajista noin puolet kannatti ydinvoimaa [1]. Nykyään puolue on päättänyt kannattaa ydinvoimaa. Tämä on siis linjakasta; ei tosin tasaista vakaata linjaa, vaan  lineaarinen linja täydellisestä vastustamisesta asian hyväksymiseen. Timo ”Persu on  ok, mutta peppuseksi ei” Soini on laittanut porukkansa ruotuun.

HuoltoajoPerussuomalaiset eivät pelkästään ole juuttuneet paikalleen ajatuksissaan ja teoissaan, vaan valuvat vähitellen alaspäin. Keskusta on kasvattanut suosiotaan ja on selkeästi suurempi oppositiopuolue kuin Soini-puolue. Kannatuslukemat ovat tulleet alas viime eduskuntavaalien lukemista noin 7-8%. Nyt viimeistään Soinin peppuseksikielto kertoi oppositiopuolueen alamäestä ja pienestä paniikkimielialasta.

On vain ajan kysymys, koska omat joukot kyllästyvät johtajaansa.

[1] Viite 1: MTV3 artikkeli
[2] Viite 2: Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelma 2007

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Olethan oikea ihminen? Pieni pähkinä purtavaksi ennen lähetystä: *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.