Vieraskynä: Eeva-Kaisa Rouhiainen, Jyväskylän kokoomus ry

Perinteiset maalisvaalit ovat tällä kertaa huhtivaalit. Eduskuntavaalien olisi oikeastaan pitänyt olla jo pari viikkoa sitten ja silloin maailmamme oli erilainen. Kuukauden aikana vaaliteemat ovat vaihtuneet tiuhaan. Vero- ja Nato-vaaleista kestävyysvajevaaleihin ja sitä kautta ydinvoimavaaleihin. Voimme spekuloida vaalien jälkeen siitä, miten eri tapahtumat kuluvan kuukauden aikana vaikuttavat poliittisiin voimasuhteisiin ja vaalitulokseen.

Onko nyt siis muutoksen aika? Vaaligallupit povaavat erilaista vaalitulosta, mitä vielä vuosi sitten osasimme odottaa. Vaikka kokoomus on edelleen kärjessä ja olemme historiallisesti nostamassa Jyrkiä maamme pääministeriksi, lähietäisyydellä vaanii myös muita halukkaita. Siksi juuri nyt ei ole aika levätä – vaan tehdä työtä tavoitteen saavuttamiseksi. Edessämme on mielenkiintoiset kolme viikkoa!

On ollut mielenkiintoista seurata vaaleja lähietäisyydeltä Paulin kampanjan mukana. Monen kokemattoman ehdokkaan vaalikampanja on jo maitohapoilla, mutta Paulin vankka kokemus näkyy rauhallisena ja ihmisläheisenä otteena vaalikentillä. Vaalityö on ollut palkitsevaa myös tiimiläisen kannalta. Korvakahvilassa on ollut monia mielenkiintoisia keskusteluja ja telttakierroksella on saanut kuulla paljon positiivista ja kannustavaa kommenttia. Pauliin luotetaan ja uskotaan.

Haluan Arkadianmäelle kokoomuslaisen kokeneen kuntapäättäjän, joka pystyy näkemään päätöksenteossa myös maakuntamme edun. Olen seurannut Paulin toimintaa kuntapäättäjänä ja hänen suoraselkäinen toimintansa valtuuston puheenjohtajana on vakuuttanut minut siitä, että hänen kaltaisiaan ihmisiä tarvitsemme myös eduskunnassa.

Siksi itse aion käydä äänestämässä numeroa 120 ennakkoon (6.-12.4.) ja jännitän 17.4. pidettävissä vaalivalvojaisissa Paulin puolesta.

Eeva-Kaisa Rouhiainen

Jyväskylän kokoomus ry

Puheenjohtaja

Kirjoitus julkaistu Pauli Partasen www-sivuilla Vieraskynänä 27.3.2011.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Olethan oikea ihminen? Pieni pähkinä purtavaksi ennen lähetystä: *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.