Peukuttaminen ei riitä päätöksentekoon

Uusi Aalto 1/2018, pääkirjoitus

Lehdessämme on laaja artikkeli, jossa eri-ikäiset katsovat ja kommentoivat eduskunnan täysistuntoa. Näiden sohvaperunoiden kommentit ovat mielenkiintoisia.

”Toi täti on tosi vihainen. Nää ei naura eikä hymyile.”

Politiikka voi näyttää vakavalta ja usein näkee kiristyneitä ilmeitä yön pikkutuntien neuvotteluväännön tuloksena. Täysistunnot ovat käsikirjoitettuja näytelmiä, joissa opposition rooli on haastaa ja hallituspuolueiden puolustaa. Edustajat käyttävät värikästä retoriikkaa. He ovat tuohtuneita milloin mistäkin.

Näytelmä voi näyttää ulkopuolisen silmin vakavalta ja vihaiselta. Muodostuu mielikuva, ettei politiikka voi olla hauskaa, koska siihen osallistuvat ovat vihaisia koko ajan. Kiinnostus politiikkaa kohtaan vähenee, jos vihaisuus jää päällimmäisenä mieleen. Kilpailu vapaa-ajasta on kiivasta; mieluiten teemme asioita, joista tulee iloinen mieli. On aivan turha sanoa, että kansanedustajat ovat ihan oikeasti kavereita keskenään tai ”ei ne koko ajan siellä tappele”.

”Mä en ymmärrä yhtään mitään tästä. Kai nää jostain nuorten asioista puhuu. Syödään tuottavuutta. Mitä se on?”

Asioita ruodittaessa eduskunnan kuppilassa, samat sanonnat pyörivät tiedostamatta. Niissä ei ole sisältöä rivikansalaiselle. Politiikan kieli on eri kuin kansalaisten. Kun kieli on monimutkaista, siihen ei keskitytä. Lyhytjänteisessä ja yhä kiihtyvässä maailmassa pitäisi asiat tiivistää twiitti-pituuteen tai pukea meemikuvaksi saadakseen näkyvyyttä.

Asiat eivät ole yksinkertaisia tai ratkaistavissa lyhytjänteisesti. Silti näemme lehdissä tai somessa yksinkertaistettuja pilakuvia ja lyhyitä videoita, jotka ovat nopeasti ymmärrettävissä. Uudistuksia on helppo vastustaa, jos seurattavana on vain lyhyitä tiedonrippusia. Sote- ja maakuntauudistus ei ole twiitin kokoinen, vaan vaatii paljon enemmän palstatilaa. Pelkkä peukku ylös tai alas ei riitä.

Reilun vuoden aikana vaaleja on enemmän kuin rusinoita mummon pullassa. Jo nyt puhumme vaaliähkystä. Todellisuudessa iso osa kansalaisista ei edes tiedosta, mitä vaaleja on tulossa. Maakuntavaali on käsite, joka vain vilahtaa pääuutisten otsikoissa. Eduskuntavaalit ja EU-vaalit ovat mielikuvissa jossain kaukaisessa tulevaisuudessa, vaikka me politiikan toteuttajat teemme niitä parasta aikaa.

Meidän on hyvä väillä katsella eduskuntaa kauempaa, vaikka yhdessä lasten ja teinien kanssa. Kuulla heiltä totuus, miltä asiat näyttävät. Tehdä korjausliikkeitä muuhunkin kuin siihen tuottavuuden syömiseen.

 

Eeva-Kaisa Rouhiainen

Keski-Suomen Kokoomus

Toiminnanjohtaja