Blogikirjoitus julkaistu sivustolla www.kuunteleekokirkko.fi 6.5.2010.
En lähtenyt ehdolle edellisiin seurakuntavaaleihin. Miksi? Koska olen vain tavallinen ihminen.
Kuvittelin viimeksi, että seurakuntavaaleihin osallistuvien täytyy olla erilaisia ihmisiä: avoimesti uskontonsa näyttäviä henkilöitä, joiden pään päällä leijuu hehkuva sädekehä ja yöpöydältä löytyy raamattu.
Minut on kastettu, olen käynyt rippikoulun ja tunnen Isä meidän -rukouksen. Mutta en käy säännöllisesti tai edes epäsäännöllisesti kirkossa. En tulkitse raamattua kirjaimellisesti, vaan ohjenuorana ja elämän viitoittajana. Olen tavallinen kristitty, mutta niin on itse asiassa kaikki muutkin seurakunnan jäsenet. Jokainen on tavallinen omalla tavallaan. Ja se on rikkaus, koska jos jokainen on omalla tavallaan tavallinen, silloin jokainen on ainutkertainen.
Kaikilla seurakuntien jäsenillä on mahdollisuus vaikuttaa kirkkomme suuntaan. Teema ”kuunteleeko kirkko” haastaa evankelis-luterilaisen kirkon tämän hetkiset rutiinit ja toimintatavat tulemaan lähemmäksi tavallista ihmistä. Kirkon toiminta ja palvelut ovat avoimia kaikille seurakunnan jäsenille, mutta erityisesti palvelujen lähtökohtana on seurakuntalaisten tarpeet ja toiveet.
Tavallisia ihmisiä edustavat luottamushenkilöt määrittävät kirkon kannan ja suhtautumisen eri asioihin. Kuten voiko homoparien puolesta rukoilla, voiko lapsella olla vain yksi kummi tai esimerkiksi siihen onko kirkon mielestä oikein, jos Olli muuttuu Marja-Siskoksi. Ja vain olemalla läsnä kirkon päätöksenteossa, voi vaikuttaa kirkon muodostamaan mielipiteeseen.
Kirkko ei käännytä ovelta, vaikka olen tavallinen. Kirkko ymmärtää minua, vaikka toteutan kristillisyyttäni omalla tavallani. Haluan, että kirkko antaa jatkossakin luvan ja oikeuden olla kuin minä – tavallinen. Jos seurakunnan luottamushenkilöt edustavat monipuolisesti meitä tavallisia ihmisiä, silloin kirkko on juuri sellainen, kun me haluamme.
Olen ehdokkaana seuraavissa seurakuntavaaleissa. Miksi? Koska olen vain tavallinen ihminen.