KSML 16.6.2009
Ympäristöministeriön asettama vesimittareiden energiansäästövaikutuksia pohtinut työryhmä esittää, että asuntokohtaiset vesimittarit määrätään pakollisiksi kaikkiin uusiin asuntoihin kolmen vuoden päästä. Tämä on erittäin hyvä suuntaus ja toivonkin, että sama säädös otetaan käyttöön myös peruskorjauskohteissa.
Isännöimässäni taloyhtiössä päätettiin muutama vuosi sitten, että peruskorjausremontin aikana jokaiseen asuntoon asennetaan huoneistokohtaiset vesimittarit. Tämä on päätös, jota moni yhtiön asukas on jälkikäteen kiitellyt ja jonka aiheutuneet kustannukset ovat maksaneet itsensä takaisin korkojen kera.
Ministeriön selvityksen mukaan asuntokohtaiset mittarit vähentävät lämpimän veden kulutusta vähintään kymmenen prosenttia. Oma pienehkö otokseni osoittaa, että prosentti voi olla jopa yli 20 prosenttia. Varsinkin uusien asukkaiden kohdalla ensimmäinen vesimittarin lukeman perusteella tehty laskelma on herätys tarkastelemaan omaa vedenkäyttöään järkevämmäksi ja vedenkulutus pienenee selvästi jatkossa. Pienillä teoilla on suuri vaikutus ja moni onkin tietoisesti alkanut sammuttamaan vedentulon suihkun aikana tai vaihtanut suihkulaitteiston vettä säästävään malliin. Kun säästö näkyy konkreettisesti omassa rahapussissa, pienikin teko tuntuu järkevältä.
Asukkaiden vedenkäyttö eroaa toisistaan erittäin paljon ja vesimittarien asennuksen jälkeen on voinut todentaa, että moni osakas on joutunut maksamaan naapureiden vesilaskuja. Vesimittareiden avulla jokainen voi tehdä henkilökohtaisen päätöksen, kuinka paljon on valmis maksamaan omasta vedenkäytöstä.
Kodin energiankäytöstä puolet kuluu lämmitykseen ja tästä veden lämmityksen osuus on viidennes. Tarkkailemalla omaa vedenkäyttöä säästöä ei tule pelkästään vesimaksuista, vaan myös veden lämmitykseen käytetystä energiasta. Tästä näkökulmasta vesimittareiden asennus on pieni kustannus.
EEVA-KAISA ROUHIAINEN Jyväskylä, Vaajakoski