Uusi aluekappalainen sai arvokkaan siunauksen työhönsä

Wessmanni 15.10.2011

Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura siunasi Vaajakosken seurakunnan aluekappalaisen Hannu Huttusen virkaan sunnuntaina 9.10. Täysi Vaajakosken kirkko seurasi piispan vetämää messua.

Messukulkueen järjestäytyessä ilmassa väreili pientä jännitystä. Piispan läsnäolo toi tilaisuuteen jännitettä ja kaikki osallistujat halusivat varmistaa, että tilaisuus sujuu mallikkaasti. Piispan rauhoittavat sanat rentouttivat tunnelman. “Ja jos kaikki ei mene kuin on suunniteltu, niin sitten tehdään toisin”.

Osallistujat jännittivät turhaan, messu sujui suunnitelmien mukaan. Piispa esitteli virkaan asetettavan ja notaari luki virallisen nimityskirjeen. Huttusen saarna käsitteli uskoa ja toivoa, joka kantaa yli kuoleman ajan. Messu oli Vaajakoskelaiseen tapaan täynnä kaunista musiikkia.

Messun jälkeen perinteisillä kirkkokahvilla uusi aluekappalainen sai kuulla monta puhetta ja tervetulotoivotusta. Tervehdyksen pitivät mm. alueneuvoston ja kirkkovaltuuston edustajat sekä Vaajakosken baptistiseurakunta. Hauskimman tervetulotoivotuksen piti henkilökunnan edustajat. He olivat keränneet uudelle pomolleen selviytymispakkauksen, joka sisälsi mm. nenäliinoja kehityskeskusteluihin ja närästyslääkettä lukuisiin kahvitilaisuuksiin.

Hannu Huttunen on kiertänyt suuren ympyrän palatakseen takaisin lähtöpisteeseen. Jyskässä syntynyt aluekappalaisemme on kiertänyt lähetyskentillä. Hän on nähnyt rikkaan ja värikkään hengellisen elämän Etiopiassa ja vastapainoksi suomalaisen hillitymmän tavan toteuttaa hengellisyyttään. Nyt takaisin juurilleen palannut Hannu Huttunen tarjoaa elämänkokemuksensa Vaajakoskelaisten käyttöön.

Teksti: Eeva-Kaisa Rouhiainen
Kuvat: Tero Reingoldt

Huttusen virkaansiunaaminen

Huttusen virkaansiunaaminen

Notaari lukee virallisen virkaanasettamiskirjeen.

Huttusen virkaansiunaaminen

Huttusen virkaansiunaaminen

Virkaan asettaminen ja siunaus. Siunauksen suorittivat (vasemmalta lukien) kirkkovaltuuston puheenjohtaja Mauri Sompa, vt. kirkkoherra Arto Viitala, piispa Simo Peura, ex-aluekappalainen Maritta Tynkkynen ja alueneuvoston puheenjohtaja Ossi Kananen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Olethan oikea ihminen? Pieni pähkinä purtavaksi ennen lähetystä: *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.