Keski-Suomen Maanpuolustaja 12/2016
Taistelu Waterloossa
eli kertomus siitä, miten turisteja saalistetaan.
Odotukset ovat suuret, kun pääset autenttisille taistelukentille, Waterloohon. Sinne kuuluisalle kukkulalle, jonka ääressä hevoset kirskuivat, sapelit kalisivat, musketit pamahtelivat ja Napoleon hullunkiilto silmissään joutui nöyrtymään taitelujoukkojen edellä.
Abba lauloi: “Waterloo finally facing my Waterloo”. En ymmärtänyt sitä aiemmin, mutta kappaleessa on piilomerkitys: Waterloo – siellä kohtalosi on pettyä, nöyrtyä ja päätyä täydelliseen turistirysään.
Museo ja panoraama
Taistelukenttä sijaitsee Braine-l’Alleud kunnassa noin 15 kilometriä Brysselistä etelään noin 2 km päässä Waterloon kaupungista. Waterloossa sijaitsee museo, panoraamahuone, kukkula ja muistomerkki. Lipun hintaan kuului tietenkin käynti myymälässä ja tyyriissä ravintolassa.
Waterloon taistelut käytiin vuonna 1815. Opas kertoi taisteluista pienessä tunkkaisessa huoneessa, jonka sisustus oli karu; pari kirjahyllyä, karttoja ja musketti lasivitriinissä seinillä.
Yksityiskohtaisen kertomuksen opas todensi taisteluiden kulusta karttojen ja nuolien avulla. Tuolta ne tuli ja tuonne ne meni. Ja tuossa kuoli paljon sotilaita. Kuudennen kartan jälkeen oli jo sekaisin, että kuka oli hyvis ja kuka pahis. Onneksi siinä vaiheessa opas antoi kiertämään musketin kuulan, jota pystyi kuvaamaan. Se oli ehkä löydetty sieltä taistelukentiltä. Täyttä varmuutta ei ollut.
Sen verran oppaan selostuksesta selvisi, että todellisuudessa taistelua ei käyty edes Waterloossa 200 vuotta sitten vaan sen lähistöllä. Taistelu sai nimen Waterloo, koska Arthur Wellesley, Wellingtonin 1. herttua päiväsi lähettämänsä kirjeet Englantiin olinpaikkansa eli Waterloon mukaan.
Paikan erikoisuus oli panoraamanäyttämö, eli 15 metriä korkea ja 35 metriä halkaisijaltaan oleva kupoli, joka oli maalattu taistelukentän tapahtumilla.
Oli hyvä, että opas kertoi ne lukuisat yksityiskohdat jo aiemmin karttojen avulla. Panoraama-huoneessa ei kuullut kuin korviahuumaavaa meteliä; taistelun ääniä, torven soittoa, hevosten kavioiden kopinaa ja muskettien laukauksia. Olo oli kuin taistelun keskellä ja sieltä vain halusi pois.
Kukkula ja muistomerkki
Paikan erikoisuus on korkea kukkula, jonka päällä on muhkea leijonapatsas. Legendan mukaan kukkula oli rakennettu taistelukentän maasta. Hollannin kuningas William I käski rakentaa muistomerkin vuonna 1820 ilmeisesti sen kunniaksi, että hänen poikansa William II oli saanut musketin kuulasta olkapäähänsä Waterloossa vuonna 1815.
Patsasta pääsi ihailemaan, kunhan ensin kiipesi äkkijyrkkää portaikkoa 226 askelelta. Legendan mukaan leijonapatsaan alusta oli sulatettu taistelukentälle jätettyjen tykkien messingistä. Todellisuudessa alusta ei tykkejä ollut nähnytkään ja ei ollut edes messinkiä vaan useasta eri lähteestä kerättyä rautaa. Tämäkin fakta selvisi, siis sen 226 askelman jälkeen.
Waterloo-olut oli ihan hyvää. Ainakin sen toisen 226 askeleen jälkeen, jonka oli saanut kiivettyä alas sieltä kukkulalta. Kyllähän siitä mielellään maksoi, kun jano jo oli.
Mikä on tarinan opetus?
Meillä suomalaisilla on paha tapa juuttua yksityiskohtiin. Belgiassa asiat on ymmärretty toisin. Ei se nyt niin tarkkaa ole, onko kukkula ihan oikealla paikalla. Tai että onko se patsas tehty ihan niin kuin pitää, tai missä se taistelu käytiin. Tärkeintä on luoda vetävä illuusio ja antaa turisteille mielikuvia ajankuvasta.
Teksti ja kuvat: Eeva-Kaisa Rouhiainen