Kaunis syysilta, samanhenkinen seura ja akateeminen pöytäjuhla ovat hyvä yhdistelmä. Vielä kerran sydämelliset onnittelut JyKolle 50-vuotisesta taipaleesta. Vuosijuhlat juomalauluineen ja puheineen olivat todella hauskat.
Illan aikana puheenaiheet ehtivät rönsyilemään laidasta toiseen. Erityisen mielenkiintoisia olivat pöytäkeskustelut siitä, miten eri ihmiset ovat tulleen poliitiikkaan mukaan ja liittyneet puolueeseen. Joku on tiennyt asian jo pienestä pitäen ja liittynyt heti kun on vaan ollut mahdollista. Jotkut taas ovat tarvinneet pitkän pohdinnan ja vertailujen kautta liittyneet puolueeseen. Illan aikana tuli myös puhetta puoluekirjojen vaihdosta ja siihen liittyvästä henkisestä prosessista. Kunnioitan suuresti kaikkia näitä nuoria, jotka ovat löytäneet oman tiensä tavalla tai toisella jo näin aikaisin.
En tule kovinkaan poliittisesta perheestä. Vesaisten kerhojen ja nukkumatin propagandan vaikuttavuus jäi vähäiseksi. Vaikka en ole pienestä pitäen tiennyt omaa puoluettani – olen näköjään tiennyt, minkä puolueen kannattaja en ole. Tämän tajusin kesällä, kun kävin läpi vanhoja ala-asteaikaisia piirrustuksiani. Repesin täysin, kun huomasin pinossa julisteen, jonka aiheena oli selvästi ollut ”vaalijuliste”. Kaikella rakkaudella vihreät ystäväni – olette ihania – mutta tässä paljastus 80-luvun puolesta välistä:
En usko, että tämä on ollut kovinkaan vahva kannanotto. Laittaisin samaan kategoriaan sen kanssa, kun toisella luokalla vuonna 1982 opettajamme laittoi luokan piirtämään tulevan presidenttimme. Kaikki luokan tytön piirsivät tyttömäisesti Helvi Sipilän, pojat taas Mauno Koiviston ja hänen hauskan hiuskiehkuransa.
Lähdin politiikkaan mukaan ainejärjestön ja ylioppilaskunnan innoittamana 90-luvun puolessa välissä. JYY:n vaaleihin lähdin sitoutumattoman ryhmittymän listoilta. Jälkikäteen olen seurannut, kuinka ryhmän jäseniä löytyy niin keskustasta, demareista, vihreistä kuin kokoomuksestakin. Jokainen meistä on löytänyt omalla tavallaan itselleen sopivan puolueen.
Löysin oman puolueeni tuolloin ylioppilaskuntavuosina, mutta puoluekirjan otin vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Olin se hiljainen äänestäjä ja vaali-iltojen jännittäjä. Vaikuttaminen kiinnosti, mutta elämä vei muihin suuntiin. Ja kuten yleensä, kun sen pikkusormen antoi lopulta aktiivisemmalle puoluetoiminnalle, se vei mukanaan. Olen nyt selvästi omieni joukossa.
Mikä on sinun kasvutarinasi politiikaan maailmaan?
Oma tarinani on aika erilainen. Olen lähtöisin selkeästi poliittisesta perheestä. Isäni oli aktiivinen kunnallispolitiikko koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan. Lisäksi isä oli Kokoomuksen puoluesihteeri pari vuotta 1950-luvun loppupuolella (1957-1959 ?). Muistelen, että isä kertoi myös oman isänsä olleen aktiivinen kunnallispolitiikko aikoinaan. Tämä isoisäni kuoli, kun olin 2 kuukautta vanha, joten siinä olen vain tämän isäni tiedon varassa. Äitini isä oli myös kunnallispolitiikassa mukana vuosikymmeniä.
Itselleni oli ihan selvä, että lähden toimintaan mukaan heti, kun se oli iän puolesta mahdollista. Mikkelissä oli siihen aikaan hyvin aktiivinen puolueen palkkalistoilla ollut nuorisosihteeri ja hän sai paljon nuoria mukaan kaikenlaiseen toimintaan.
Ihan ensimmäiset toimet “puolueen hyväksi” tein jo n. 10 vuotiaasta muutamia vuosia eteenpäin. Siihen aikaan ei ollut nykyisenkaltaisia pankkisysteemejä. Kun tuli aika kerätä puolueen jäsenmaksut, isä lähetti minut ja sisareni jäsenten ovelta ovelle keräämään näitä maksuja 🙂
Aikuiselämässäni olen ollut vaihtelevan aktiivisesti mukana toiminnassa. On mennyt vuosikausia, että en ole tehnyt mitään. Sitten taas oli jaksoja, jolloin olin esim. kunnan lautakunnassa puolueen mandaatilla. Olen nykyisin mielelläni “nykertämässä” kaikenlaista. Mutta se riittää tässä iässä 😀