Palokka-lehti, 19.4.2012
Teksti:Marjo Tossavainen, kuvat: Jyväskylän Kokoomus Ry
Kokoomuksen historia Jyväskylän maalaiskunnassa vuosina 1919-2008 on puristettu kansien väliin. Kirja “Sinivalkoinen maalaiskunta – yhtenäinen Jyväskylä” koostaa kokoomuksen historiaa Suomen viimeisessä maalaiskunnassa aina Suomen itsenäisyyden alusta vuoteen 2009 asti. Teos kuvaa kokoomusyhdistyksien toimintaa, eri vaaleja ja kunnallispolitiikkaa maalaiskunnassa.
Kun historia vei mukanaan
– Tarkoitus oli tehdä vain pieni kooste, joka sisältää paljon kuvia vuosien varrelta. Sain käsiini laatikoittain pöytäkirjoja vuodesta 1966 lähtien, Jyväskylän kokoomus ry:n puheenjohtaja, kirjan kirjoittanut Eeva-Kaisa Rouhiainen kertoo.
Prosessi ruokki itse itseään tiedon karttuessa. Haastattelut historian varrella toimintaan vaikuttaneiden kokoomuslaisten kanssa toivat lisää ideoita ja haastateltavia. Kokoomuksen historia maalaiskunnassa alkaa Suomen itsenäistymisen aikoihin. Ensimmäisien vuosikymmenien aikana kokoomustoiminta heräsi henkiin vain vaalien aikaan. Aktiivisempi yhdistystoiminta lähti käyntiin kuitenkin vasta 1960-70 lukujen taitteessa, kun perustettiin Vaajakosken, Tikkakosken sekä Palokan kansallisseurat.
Vanhan maalaiskunnan Kokoomuksen vaiheista kertova kirja julkaistaan ensi lauantaina pidettävässä tilaisuudessa. Kirja on kuvitettu elävästi vanhoilla vaalijulisteilla.
Politiikkaa Palokassa
Yhdistystoiminta Palokan alueella käynnistyi hitaasti. Sysäyksen yhdistyksen perusteella antoivat vuoden 1970 vaalit ja Palokan kansallisseura ry perustettiin vuonna 1972. Ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Aarne Perälä ja sihteerinä Toivo Vihemäki. Erityisesti 1980-luvun puolessa välissä yhdistys tiivisti yhteistyötä Vaajakosken kokoomuksen kanssa. Palokan kokoomus ry:n aktiivitoiminta loppui vuonna 2003, jolloin Tikkakosken, Vaajakosken ja Palokan kokoomusyhdistykset yhdistyivät Jyväskylän maalaiskunnan kokoomus ry:ksi. Uuden Jyväskylän syntyessä vuoden 2009 alussa yhdistys muutti nimensä Jyväskylän Kokoomus ry:ksi. Valtaosa yhdistyksen jäsenistä on edelleen vanhan maalaiskunnan alueelta.
Kuokkalan kartanossa juhlitaan
Kirja Sinivalkoinen maalaiskunta – yhtenäinen Jyväskylä julkaistaan 21.4.2012 Kuokkalan kartanossa pidettävässä tilaisuudessa. Tilaisuuden juhlapuhujana on sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko. Kirjaa on mahdollista tilata 30e hintaan osoitteesta eve@eevakaisarouhiainen.fi.