Jälkiviisautta ja rohkeuden puutetta

Suur-Jyväskylän lehti 19.9.2012

Saimme kuulla kesän aikana jälkiviisaat sanat apulaiskaupunginjohtaja Arto Lepistön suusta. Hänen mielestä Jyväskylän talouskurimukseen olisi pitänyt puuttua jo aiemmin, maalaiskunnan kanssa tehdyn kuntaliitoksen aikaan. Lepistön mukaan kaupungin palveluverkkoa olisi pitänyt karsia rohkeammin kuin mitä tehtiin.

Jälkiviisas on oikeassa, mutta muistaa viisaudet valikoiden. Kuntaliitokseen aikana saavutetuista eduista ei tingitty ja Jyväskylä sai ylimäärin apulaiskaupunginjohtajia. Nyt Lepistön siirtyessä Lapualle, on mahdollista karsia yksi apulaiskaupunginjohtaja pois. Tästä onneksi valtuustoryhmillä on yhteinen tahto.

Mutta tämä ei riitä, vaan rakenteiden ravistelua on jatkettava. Kunnan järjetöntä jopa kahdeksanportaista hallintorakennetta tulee karsia. Matalampi organisaatio tuo tehokkuutta ja poistaa väliportaan paperinpyörittäjiä. Samalla resursseja vapautuu tekeviin käsiin.

Lepistö suuntasi jälkiviisautensa erityisesti luottamushenkilöihin ja mainitsi raskaan kaupungin luottamushenkilöorganisaation. Lepistö nosti esiin oikean asian. Meillä luottamushenkilöillä on peiliin katsomista ja tulee olla rohkeutta karsia kovalla kädellä luottamuspaikkojen määrää.

Mutta jos jälkiviisautta löytyy, missä on rohkeus? Ainostaan kokoomus suoraselkäisesti puolusti valtuustossa luottamuspaikkojen karsimista lautakunnissa 9-11 henkeen. Muiden puolueiden pokka petti ja lautakuntien koko pysyi 11-13 suuruisena. Jälkiviisautta löytyy taas – eräät ryhmittymät nostivat esiin, että valtuustosopimuksessa on mahdollista karsia paikkoja. Siis yhteisellä päätöksellä. Olen nähnyt valtuustosopimuksen raakileen ja siellä ei yksikään näistä jälkiviisastelijoista ole nostanut asiaa tapetille. Saavutetuista eduista ei haluta päästää irti. Nyt puheet teoiksi ja rohkeasti karsimaan luottamushenkilöpaikkojen määrää.

Apulannan sanoin: ”Viisaus ei asu meissä; ei rankaisu, muuta tietämme; luopumaan ei suostuta edes tyhmyydestämme.”

 

Eeva-Kaisa Rouhiainen

Jyväskylän kokoomus ry, puheenjohtaja

Kunnallisvaaliehdokas (kok)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Olethan oikea ihminen? Pieni pähkinä purtavaksi ennen lähetystä: *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.