Toivotalkoot 18.9.2010
Luottamushenkilöt jalkautuivat talkoisiin
Medialle
Julkaisuvapaa heti
Kortesuon päiväkodin piharakennukset saivat uuden maalikerroksen
Jyväskyläläiset luottamushenkilöt päättivät tarttua pensseleihin ja haravan varteen valtakunnallisena Toivotalkoo -päivänä 18.9.2010.
Mukana olivat mm. kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Pauli Partanen, sivistyslautakunnan puheenjohtaja Mari Kyllönen, nuorisolautakunnan puheenjohtaja Hennariikka Andersson, päivähoitojaoston puheenjohtaja Katja Isomöttönen sekä muita luottamustehtävissä toimivia henkilöitä.
Talkooväki maalasi Kortepohjassa sijaitsevan Kortesuon päiväkodin graffitin töhrimän varastorakennuksen sekä aktiivisten leikkien kuluttaman leikkimökin uuteen uskoon.
Pauli Partanen veti mielellään haalarin päälle ja tarttui maalipensseliin. ”Yhteistyöllä saa nopeasti aikaan ja itselle jää hyvä mieli, että on voinut auttaa”, Partanen sanoo.
”Jos jokainen tekee osansa, kaikki tulee tehtyä”, tiivistää Mari Kyllönen, joka uskoo yhteistyön voimaan. ”Tekemällä oppiminen on tunnetusti yksi parhaista oppimisen tavoista. Monelle päättäjälle tämänkaltainen tekeminen on myös oiva tilaisuus oppia uusia asioita omasta kotikaupungistaan.” Kyllönen jatkaa.
Katja Isomöttönen aikoo viedä päivähoitojaostoon terveiset päiväkodin lapsilta. ”On mukavaa nähdä lasten iloiset ilmeet kun he huomaavat, että rumat graffitit on kadonneet seiniltä. Ilo syntyy pienistä asioista ja monesti pienestä tuleekin suurta.”
Maalit lahjoitti Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta, joka myös omistaa kyseisen kiinteistön.
Kirjoittanut: Eeva-Kaisa Rouhiainen