Löytyykö oopperan ja maanpuolustuksen välille yhteys?

Keski-Suomen maanpuolustaja –lehden toimikunta päätti testata kulttuurin rajoja ja vierailla Don Giovanni –oopperassa. Toimikunta etsi vastausta siihen, löytyykö maanpuolustuksen ja kulttuurin rajavyöhykkeellä yhteys. Tiedossa oli siis iloinen yhteentörmäys tai puistattava kulttuurishokki.

Kulttuuri ja ennakkoasenne

Kulttuuri ei ole kollektiivinen mielentila, vaan jokaisen taustalta löytyy jokaisen oma kulttuuri-identiteetti. Tavoite kulttuurin kokemisessa on kuitenkin sama; saada irti tunteita, reaktioita. Kaikesta kulttuurista ei tarvitse pitää ja se on kulttuurin suola tai pähkinärouhe. Eli se voi aiheuttaa kohteesta riippuen joko naurunpyrskähdyksiä tai kutisevaa ihottumaa. Kumpikin reaktio on yhtä oikein.

Ennakkoon asenteellinen ihminen miettii, että maanpuolustus ja kulttuuri kohtaavat vain maanpuolustuskulttuurissa ja tavassa ylläpitää Suomen puolustuskykyä. Onneksi toimikunta ei ollut asenteellinen, vaan moni uskalsi ennakkoon myöntää käyneensä oopperassa ja jopa pitäneensä siitä. Toimikunnalta löytyi kokemuksia niin Suomen rajojen sisältä kuin myös ympäri Eurooppaa. Tällä kertaa ei tarvinnut mennä merta edemmäs kalaan, koska ooppera jalkautui lähelle, ihan omille kulmille.

Maanpuolustus ja ooppera

Oopperan ja maanpuolustuksen väliltä löytyy yllättävän paljon yhteneväisyyttä, jos teemaa alkaa pohtimaan syvällisemmin.

Moni tunnettu ooppera kumpuaa barokkiajan maailmasta, joka oli sotainen ja verevä. Don Giovanni ei ollut poikkeus, päinvastoin vahvistava sääntö. Ei mennyt kauaa, kun lavalla jo heilutettiin muskettia tai ensimmäinen uhri kuoli miekansivallukseen.

Don Giovannissa ihmisjoukot tiivistyivät taustalla massaksi ja se loi vaikutelman uhkaavasta, vainoharhaisesta joukkohysteriasta. Oopperalava olisi kaivannut maamme puolustajia tai keltaliivisiä järjestyksenvalvojia laidoille valvomaan, että järjestys olisi pysynyt paremmin hallinnassa.

Oopperan loppupuolella Don Giovanni juo liikaa viinaa, sammuu hautausmaalle ja kutsuu kivipatsaan kotiinsa syömään. Suomalaisessa kulttuurissa tämä on ihan ymmärrettävä tilanne, johon olisi voinut joutua kuka tahansa; maanpuolustaja tai sivari.

Ennakkoasenteista oopperan ystäväksi

Miten hälventää ennakkoasenteita oopperaa kohtaan? Kun on avoimin mielin, voi huomata että kulttuuri ja shokki ei pakosti tarkoita samaa kuin kulttuurishokki.

Ooppera ei ole tiukkapipoisten laji, koska se sisältää paljon huumoria, tahatonta komiikkaa ja verevää ajankuvaa. Ennen kaikkea lavalla nähdään vauhdikasta menoa, aikamoista sekoilua ja jopa erotiikkaa verhoihin kietoutuneena.

Oopperan kieli ei välttämättä ole täysin ymmärrettävää, vaikka kauniilta kuulostaakin. Varsinkin kun puolessa välissä esitystä tunnistaa kielen italiaksi. Onneksi voi puolustautua sillä, että ooppera on suomeksi tekstitetty. Jos osaa lukea, voi seurata oopperaa.

Ja koska asia ei ole niin vakava, niin antaa sen partnerin nukahtaa viereiseen pehmeään penkkiin. Kuorsaus voi tosin olla hieman nolo asia, jos sen tekee kovin äänekkäästi. Eli kannattaa varata vierelle luottopakki, joka tönäisee hereille, jos ääni nousee aarian yläpuolelle.

Eeva-Kaisa Rouhiainen

Kirjoitus on julkaistu Keski-Suomen Maanpuolustaja -lehdessä 1/2016

Keski-Suomen maanpuolustajan tiedotustoimikunta tutustui Don Giovanni -oopperaan Jyväskylän kaupunginteatterissa. Ennen esitystä laulajat Simo Mäkinen, Reetta Haavisto sekä kapellimestari Ruth Kiiski kertoivat tunnelmiaan esityksestä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Olethan oikea ihminen? Pieni pähkinä purtavaksi ennen lähetystä: *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.