Kokoomuksen valtuustoryhmän 13.12.2010 jättämä valtuustoaloite. Valtuustoaloitteen pohjatyön on tehnyt Jyväskylän kokoomus ry.
Esitämme, että Jyväskylän kaupunki ryhtyy nopeasti henkilöstönsä työhyvinvointia lisääviin toimiin ja puuttuu huolestuttavan korkeisiin sairauspoissaolojen määrään.
Tavoitteeksi tulee asettaa rohkeat ja rakentavat toimintamallit, joilla sairauspoissaolojen määrä on mahdollista pudottaa valtakunnallisen keskiarvon tasolle, 12-13 päivään vuodessa.
Vaadimme, että Jyväskylän kaupungin henkilöstöjohdossa ryhdytään toimenpiteisiin ja huomioidaan seuraavat kohdat:
1. Työterveys asetetaan ensisijaiseksi sairauspoissaolojen myöntäjäksi. Työterveyden kapasiteetti tulee asettaa vastaamaan sille asetettuja vaatimuksia.
2. Työhyvinvointikysely tulee tehdä työntekijöille vuosittain. Työyksikön hyvinvointikyselyn tulokset tulee ottaa esimiehen ja työntekijöiden välisen kehityskeskustelun yhdeksi tärkeimmistä työvälineistä. Esimiesten tulee pitää huolta siitä, että vastaukset myös johtavat jatkossa toimenpiteisiin johtamissaan yksiköissä. Tulosten perusteella henkilöstöjohdon on puututtava pahoinvoivan työyksikön johtajuuteen muun selvittelyn ohella.
Perustelut:
Työterveys
Työterveyden rooli niin yksittäisen työntekijän kuin koko työyhteisön kannalta tulee nähdä merkityksellisenä ja sen keinoja ja asiantuntemusta on hyödynnettävä. Työterveys panostaa tällä hetkellä erityisesti ennalta ehkäisyyn, varhaiskuntoutukseen ja työpaikkakäynteihin.
Sairaslomien myöntämiskäytäntöä on syytä selvittää. Esimiesten oikeus myöntää sairaslomia on pääsääntöisesti 3 päivää. On syytä miettiä, voiko järjestelmää jäntevöittää edellyttämällä sairasloman arvioijaksi työterveyden ammattilainen jo 1 päivän työkyvyttömyyden jälkeen.
Kaupungin koko henkilöstön sairauspoissaolojen määrästä (103414 päivää) v 2009 vain 63407 oli terveydenhuoltoammattilaisten toteamia. Erityisen huolestuttava on tilanne vanhus- ja vammaispalvelussa, jossa työskentelee 1080 henkilöä ja sairauspoissaolojen määrä on 23,5 päivää/henkilö/vuosi. Kotihoidossa tilanne on vielä huolestuttavampi: yksikössä työskentelee 443 työntekijää ja yksikön sairauspoissaolot ovat 29,1 päivää/henkilö/vuosi.
Työhyvinvointikysely
Työhyvinvointikyselyllä seurataan työntekijöiden työkykyä ja työssä jaksamista. On erittäin huolestuttavaa, ettei kaupungin työntekijöille ole tehty työhyvinvointikyselyä vuosina 2008-2009. Syksyllä 2010 pidetty työhyvinvointikysely ei vastaa tarkoitustaan, koska kyselyn ohjeistuksessa viitattiin henkilöstökyselyn tuloksien olevan vuonna 2010 yhtenä mittarina tuloksellisuuserän jakamisessa. Näin ei voi olla. Tulokset eivät saa korreloida jaettavien resurssien kanssa, eikä ohjeistuksessa voida asettaa ennakkoehtoja tuloksellisuuden toteutumiselle. Myös kyselyn muotoilu vaikeutti luotettavaa tilastollista vertailua.
Hyvinvoiva henkilökunta on työyhteisön ja organisaation tärkein voimavara.
Jyväskylässä 13.12.2010
Kokoomuksen valtuustoryhmä