Kirjoitus Palokka-lehteen 28.8.2015
Tikkakoskella tohistiin tänä vuonna aurinkoisessa kelissä. Tapahtumia riitti peräti neljälle päivälle. Ohjelmaan kuului erilaisia näyttelyitä, urheilutapahtumia ja konsertteja. Päätapahtumia olivat perinteinen tohinatori ja Vihreät Valot -bändin konsertti Kuikan lavalla.
Tohinatorilla oli kuhinaa
Tohinatori oli avoinna lauantaina. Se veti paikalle erityisesti paikkakuntalaisia tapaamaan tuttuja. Torilla oli useita markkinakojuja, yhdistyksiä ja yrityksiä esittäytymässä. Paikalliset eläkeläisyhdistykset myivät makkaraa ja lättyjä. Paikalla oli myös paljon erilaisia rompetoreja ja syksyn sadon kauppiaita. Esiintymislavalla oli ohjelmaa koko toritapahtuman ajan.
Toritapahtuman kruunasi vuoden Tikkakoskelaisen valinta. Tänä vuonna heitä valittiin peräti kaksi. Kunniakirjan saivat Martti Mäkinen ja Pertti Juutilainen. He ovat tehneet yhdessä kirjan Kyllä se vaan passaa – Historiikkia Tikkakoskelta sekä sattumuksia ja tapahtumia.
Tohinarokki räjäytti Kuikan lavan
Tohinarokissa Kuikan lavalla esiintyjänä oli Uusi päivä tv-sarjasta tuttu bändi Vihreät Valot. Erityisesti nuorien suosima yhtye veti lavan täyteen väkeä. Paikalla oli kuuntelijoita aina lapsista isovanhempiin.
Sarjan fanittajia oli paikalla ajoissa jonottamassa sisälle. Heidät palkittiin konsertin lisäksi nimmareilla ja selfieillä. Yhtyeen jäsenet eivät pitäneet kiirettä konsertin jälkeen ja kaikki halukkaat pääsivätkin yhtyeen jäsenten kanssa juttusille.
Kuikassa asuva Juuli Kyllönen pääsi eturiviin koko keikan ajaksi. Keikan kruunasi myös nimikirjoitus bändin laulajalta Jani Hellemaalta (näyttelijä Valtteri Lehtinen) ja mieluinen yhteiskuva.
Teksti: Eeva-Kaisa Rouhiainen