Kirjoitus Wessmanni-lehteen 26.8.2015
Luhtalan alueelle on haettu kivenlouhinnan ja murskauksen lupaa. Louhinta-alue sijaitsee 3,5 kilometriä Vaajakosken taajamasta pohjoiseen noin 650 metriä Leppävedentien länsipuolella Savumäessä.
Lupahakemuksen mukaan murskausta ja porausta tehdään keskimäärin yhteensä 8 viikkoa vuodessa ja räjäytyksiä keskimäärin neljä kappaletta vuodessa. Kesällä louhintaa ei tehdä, mutta kuormausta ja kuljetuksia tehdään ympäri vuoden. Liikennöinti alueelle tapahtuu Leppävedentieltä maankaatopaikalle vievää uutta rakennettavaa tietä pitkin.
Lupaa on haettu aluksi kymmenelle vuodelle, joten vaikutukset alueelle ovat pitkäkestoisia.
Lähialueen asukkaat huolestuneita
Kivilammen asukkaat ovat huolestuneita. Lähin vakituinen asutus on noin 390 metrin etäisyydellä louhinta-alueesta, muut asutukset noin 740 – 1100 metrin etäisyydellä. Asukkaita askarruttaa louhinnasta tuleva melu ja pöly sekä lähialueen asuntojen arvon aleneminen.
Kivilammen asukasyhdistyksen puheenjohtaja Anna Saarela-Korhonen kuvaa asukkaiden tuntoja: ”Hankkeen vastustus johtuu todennäköisesti siitä, että olemme saaneet asiasta tietoa hyvin vähän. Valmisteluvaiheessa kivilampelaisille ei kerrottu asiasta mitään, ja nyt päätöksen tultua liikkeellä on paljon huhuja ja vähän tosiasioita. Asukkaita huolestuttavat mm. toiminnan aiheuttama melu ja pöly, mutta myös sen vaikutukset maisemaan toiminnan aikana ja sen jälkeen. Ylipäätään sekä louhinnan kokonaiskeston että siihen käytettävän alueen epämääräisyys mietityttävät.”
Hankkeen vaikutukset
Kivilammen asukas Katja Isomöttönen on saanut asiasta paljon yhteydenottoja ja hän on selvittänyt hanketta kaupungin suunnalta.
”Sain lautakunnasta tiedon, että lupaa on erittäin vaikea lähteä kokonaan kieltämään, koska päätöksen täysin kielteinen kanta on perusteltavissa vain lakipykälin tai kaavamuutoksella. Ellei sitten ympäristövaikutusarvioinnissa löydy jotain perusteita. Luvan hakija on valtionyhtiö joten kaikki lakipykälät ja asetukset on varmasti tarkkaan katsottu”, Isomöttönen sanoo, ja samalla pohtii keinoja, miten louhostoiminnasta aiheutuvaa haittaa voisi vähentää.
”Se, mitä voisi yrittää muuttaa, on toiminta-ajan rajaaminen vielä haetusta. Tällaisia rajattuja päätöksiä on tehty paljon ja rajaukselle löytyy hyvin perusteita myös tässä tapauksessa. Näin melu- ja pölyhaitat pystyttäisiin määrittelemään mahdollisimman lyhyeen.”, Isomöttönen pohtii.
Kaupungin kannalta hankkeessa on paljon myönteisiä asioita. Maanomistaja joutuu maksamaan veroja kaupungille kaikesta kiviaineksesta ja louhinta lisää työpaikkoja Vaajakoskelle. Lisäksi maisemointityöt ja tienhoidon vastuu siirtyvät kaupungilta pois ja näin kaupungin menot pienenevät näiltä osin. Hanke eteneekin kaupungin virkakoneistossa sujuvasti.
Kuulemistilaisuus ja kannanotto
Kivilammen asukkaat kaipaavat lisää faktatietoa ja tilaisuutta, jossa voisi kysyä hankkeeseen liittyviä asioita.
”Yhteinen infotilaisuus on erittäin hyvä ajatus, jotta saamme lisää tietoa ja paikalle tahon jolle esittää mieltä askarruttavia kysymyksiä. Ilman oikeanlaista tietoa ei voida tehdä muuta kuin päivitellä asiaa mutu-tuntumalla ja se ei ole kenenkään kannalta hyvä asia.”, Isomöttönen sanoo.
Saarela-Korhonen toivoo, että mahdollisimman moni alueen asukas pääsee kuulemistilaisuuteen paikalle. ”Mitä enemmän olen itse saanut asiasta tietoa, sitä myönteisemmin suhtaudun asiaan.” miettii Saarela-Korhonen.
”Otin yhteyttä rakennus- ja ympäristölautakunnan puheenjohtajistoon ja sovimme kuulemistilaisuuden järjestämisestä mahdollisimman pian Janakan koululla. Tilaisuudesta tiedotetaan alueen asukkaita heti kun ajankohta on saatu sovittua. Siitä laitetaan tieto myös Kivilampelaiset ry:n nettisivuille sekä Facebook-ryhmään. Suunnitelmissa on tehdä asukkaiden kannanotto kaupungille.”, lisää Isomöttönen.
Kuulemistilaisuuden jälkeen on osallistujilla mahdollisuus jäädä keskustelemaan kaupungille ja päättäjille lähetettävän kannanoton sisällöstä.
Kirjallinen muistutus on jätettävä lautakunnalle 7.9 mennessä, että se ehtii lautakunnan käsittelyyn ajoissa.